lauantai 27. lokakuuta 2012

Siskot Messarissa /check


ja kah, aika liitää eli Siskot -projektin avajaiset ja näyttelykin jo hulahti ohi. melkein tuoreeltaan piti fiilareita laittaa, mutta niin se aika vain tälläkin viikolla hurahti ohi kakkavaippoja vaihdellessa, halloweeniä juhliessa, siipan kanssa riidellessä, tietokonetta tuijotellessa, nappia painellessa ja erinäisiä soppia kehitellessä.

näyttelyosastomme tuunasimme kuosiinsa torstaina ja avajaisia vietettiin tasan viikko sitten perjantaina Messukeskuksen hulinassa. Siskot -ryhmän kuvatut olivat pistäneet tuulemaan ja kokkasivat aikaan mainiot pirskeet joista ei hyvää seuraa tai kuohuvaa uupunut. kiitos siitä!!!



vasemmalla oma seinäni kera huippu ihanien daamien! ja vasemmalla kaksi kuvaa Tiinasta; vasemman puoleinen on Mikon ottama kuva hänestä, kun hoidot ovat kiivaimmillaan ja oikean puoleinen minun ottama kuva ajalta, kun jo tukka kasvaa ja elämä jaksaa taas hymyilyttää.


Mikko kuviensa ympäröimänä. hänen oikealla puolellaan näkyy yksi lemppareistani, höyhenen kevyt keijukuva.
 

Tiinan sirpsakan pyllyn yläpuolella naurattaa toinen lempparikuvani, Tiinan kuvaama Pertsa.


yllä Mikon ottamat ihanat kuvat perhe ja tulevaisuus (kuvillamme ei varsinaisesti ollut nimiä, mutta osalle kuvista tuli joko kuvaajan päässä tai kolleegan aivoissa erinäisiä työnimiä)


ripustuksen hurmaa eli minä laiskottelen verukkeella dokumentointi ja MUUT! ahertavat kuvieni kimpussa; Mikko yrittää vetää seinän alas, Tiina pistää hanttiin ja Johannes ahkeroi.


Mikko vahtii ja Johannes kurkkii sermin yli mahdollista pakoreittiä vai miten se nyt menikään...


Tiina pohtii kuviensa järjestystä viime metreillä; eiku, joopas, mutku, tai, hmm, hei JOOOOO!

harmillista on, että äärimmäisen herpaantumaton dokumentointini ei yltänyt ihan loppuun asti, kun aika loppuikin kesken ja täytyi kiitää noutamaan poikaa hoidosta eli Mikon ja Tiinan lopulliset ripustukset eivät tallentuneet valokuvauslaitteeseeni,(

HÖH!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti